Tik-86.126 Käyttöliittymät, 2. Laskuharjoitus

Tik-86.126 Käyttöliittymät, 2. Laskuharjoitus



Tekijät:
Henna Pietiläinen, 45356D
Ville Laurikari, 45318D
1. Paperin muuttaminen vaakatasoon tuotti suuresti hankaluuksia. Loogisesti voisi olettaa että tuollainen toimenpide löytyisi joko Muotoile- tai Muokkaa -valikosta, mutta ylättäen sitä joutuikin hakemaan Tiedosto -valikosta. Tiedosto -valikosta löytyi Sivun asetukset -kohta, joka olikin jo helpompi yhdistää haluttuun toimintoon, mutta sitten piti vielä valita Paperin koko -kohta, joka taas ei mielestämme liity paperin kääntämiseen vaakatasoon.

Marginaalien asettelu oli samalla tavalla hölmösti Tiedosto -valikon alla. Lisäksi ikoneista löytyi Reunat -niminen ikoni, joka aiheutti sekaannusta. Toisaalta kun oikeaan näyttöön löytää tiensä oli itse marginaalien asettelu yksinkertaista. Oli hyvä että marginaalien kokoa voi säädellä joko nuolinäppäimillä isommiksi tai pienemmiksi tai voi suoraan kirjoittaa kenttään haluamansa marginaalin koon.

Tekisimme ohjelmaan seuraavia parannuksia: Paperin kääntö vaakatasoon pitäisi sijoittaa Muotoile -valikkoon, koska siinä oleellisesti muotoillaan sivua. Sivun asetukset -valikon voisikin mielestämme siirtää tuonne Muotoile -valikkoon. Lisäksi sivun kääntämisen ei pitäisi olla Sivun koko -nimisessä kohdassa vaan vaikkapa Sivun asettelut -nimisessä. Marginaalien asettelua parantelisimme niin, että Reunat -niminen ikoni pitäisi muuttaa toisen nimiseksi ja sen lisäksi myös marginaalien säätö siirtyy Sivun asetukset -valikon siirtyessä Muotoile -valikkoon.

2. Oikeinkirjoituksen tarkistuksen poiskytkeminen tuotti myös päänvaivaa. Selailtuamme aikamme jouduimme turvautumaan Help'iin. Help'istä apu löytyi kuitenkin näppärästi. Oikeinkirjoituksen poiskytkeminen löytyi Työkalut -valikosta valitsemalla Kieli -kohdan ja sieltä vielä Ei oikolukua -kohdan.

Parantaisimme tuon toiminnon löytymistä siten että lisäisimme suoraan Työkalut -valikon Oikoluku -kohtaan valitsimen, jolla voidaan oikoluku joko asettaa päälle tai ottaa pois.

3. Viimeisen kappaleen siirtäminen ensimmäiseksi onnistuu helposti jos ymmärtää ensin maalata siirrettävän tekstin. Jollei sitä ymmärrä maalata ei hommasta tule mitään.

Tuon toiminnon parantaminen ei mielestämme ole tarpeellista, sillä tekstin maalaaminen on näppärää kun palasia halutaan siirtää toisiin paikkoihin.

4. Kirjasintyylin valinta on helpohkoa jos taas ymmärtää maalata ensin koko sen tekstin mistä kirjasintyypin haluaa vaihtaa. Sen jälkeen tuo enää vaikeuksia jos ei tunne erilaisten kirjasintyyppien nimiä. Wordissä ei nimittäin ole näkyvissä muuta kuin valitun kirjasintyypin nimi, ei siis selvennystä Kirjasintyyppi: . Toinen vaihtoehto kirjasintyypin vaihtamiseen löytyy Muotoile -valikon Fontti -kohdasta.

Parantaisimme kirjasintyypin valintaa siten, että laittaisimme kirjasintyyppilaatikon päälle otsikon : Kirjasintyyppi ja pistekoon yläpuolelle otsikon: Koko. Lisäksi vaihtaisimme Muotoile -valikossa olevan Fontti -sanan Kirjaintyyppi -sanalla.