sarja 2 45318d, 45356d 1. a) reititysalgoritmi Tietokoneverkoissa reititysalgoritmi löytää tiedon kuljettamista varten reitin verkossa jota pitkin päästään lähtöosoitteesta kohdeosoitteeseen. b) reititystaulut Reititystaulut sisältävät informaatiota mahdollisista kohdeosoitteista ja siitä miten niihin päästään. Taulun sisältö riippuu käytetystä reititysalgoritmista. TCP/IP -verkoissa informaatio on IP-osoitteina. c) reitityssilmukka Jos reititysalgoritmi konvergoi hitaasti, voi käydä niin että eri reitittimillä on eri käsitys optimireitistä. Tällöin niiden reitittämät paketit voivat kiertää reittimissä silmukkaa, niin kauan kunnes kaikki reitittimet ovat samaa mieltä reiteistä. d) autonominen järjestelmä Synonyymi reititysalueelle (routing domain). Autonominen järjestelmä on osa isompaa verkkoa, ja sillä on yksi yhteinen hallinto. Autonominen järjestelmä kertoo reittejä EGP:llä muille autonomisille järjestelmille. e) linkkitila Linkkitila-algoritmit (eli shortest path first -algoritmit) levittävät reititysinformaatiota kaikille verkon koneille. Reitittimet lähettävät reititystauluistaan vain sen osan, joka kertoo niiden omien linkkien tilan. Reitittimien välillä on linkki, jos ne voivat suoraan kommunikoida keskenään. Linkillä on kaksi tilaa, "up" jos linkki on olemassa ja "down" jollei sitä ole. f) etäisyysvektori Etäisyysvektori-algoritmissa (eli Bellman-Ford -algoritmit) reitittimet lähettävät reititystaulunsa kokonaan tai osittain naapureilleen. Reititystaulussa säilytetään etäisyyksiä kohdeverkkoihin yleensä mitattuna "hopeissa". Konvergoi hitaammin kuin linkkitila-algoritmi, mutta on kuluttaa vähemmän muistia ja prosessoriaikaa. 2. a) siltaus (bridging) vs. reititys (routing) Siltaus on siirtoyhteyskerroksen operaatio ja kytkee kaksi samantyyppistä (sama MAC-metodi) verkkoa toisiinsa, kun taas reititys on verkkokerroksen operaatio ja kytkee kaksi tai useampia verkkoa toisiinsa, joilla voi olla eri MAC-metodi. Lyhyesti sanottuna sillat käyttävät fyysisiä osoitteita ja reitittimet IP-osoitteita. b) reititetty protokolla (routed protocol) vs. reititysprotokolla (routing protocol) Reititysprotokollat (esim. EGP, RIP, IS-IS ...) reitittävät reititettyjä protokollia (esim. IP, DECnet, AppleTalk) verkon yli. c) reititys verkon perusteella (network based routing) vs. reititys koneen perusteella (host based routing) Normaalisti reititys tehdään verkon perusteella, eli kaikki samaan verkkoon kuuluvat paketit reititetään samaan suuntaan. Reititystä voidaan kuitenkin tehdä myös koneen perusteella, jolloin koneelle voidaan määritellä oma erikoisreitti. d) reititin (a router) vs. reitittävä tietokone (a host with a routing cabapility) Reititin on laite jonka ainoa tarkoitus on reitittää. Tietokone kuitenkin voi pystyä reitittämään paketteja, esim. jos sillä on monta verkkoliittymää tai sen lähiverkossa on monta reititintä ulkomaailmaan. Koneen reititys on kuitenkin usein huono idea, koska TCP/IP pitää koneet ja reitittimet tiukasti erillään. e) reitti (route) vs. polku (path) Reitti paikasta A paikkaan B voi muuttua dynaamisesti. Polku on jokin reitin ilmentymä, joka ei muutu, se on siis sidottu/staattinen. f) IGP vs. EGP IGP = Interior Gateway Protocol, EGP = Exterior Gateway Protocol. IGP on reititysprotokolla jota käytetään yhden autonomisen järjestelmän sisällä. EGP on reititysprotokolla jota käytetään autonomisten järjestelmien välillä. 3. a) Koneen pitää jostain saada tietää oma IP, verkon osoite ja gatewayn osoite. Nämä se voi saada esim. käyttäjältä tai DHCP-palvelimelta. ARP:lla löytyy oman verkon kohdekoneiden fyysiset osoitteet. b) Reititys yrityksen sisällä on suhteessa helppoa, koska reititystä hallinnoi yksi elin, ja verkko on suhteellisen pieni ja homogeeninen, jolloin voidaan käyttää yksinkertaisia reititysalgoritmeja eikä tarvitse rakentaa reitityshierarkiaa. Internetissä on erilaisia verkkoja niin monta että tarvitaan hierarkiaa ja monta erilaista protokollaa. c) Tauluissa ei tietenkään voi pitää tietoa kaikista mahdollisista koneista. Tauluihin kannattaakin laittaa minimaalinen määrä sellaista informaatiota, joka mahdollistaa oikeiden ja riittävän hyvien reitityspäätöksien tekemisen. IP:stä riittää pelkkä netid (ei niitäkään tietenkään kaikkia mahdollisia) ja oletusreitti. d) Se lähettää paketin alkuperäiselle lähettäjälle sopivan ICMP-viestin, joka kertoo syyn siihen ettei reititys onnistu, esim. destination_unreachable tai time_exceeded. e) Se käyttää reititysprotokollaa mahdollisen vaihtoehtoisen reitin löytämiseen. Jollei sellaista ole, ei tilanteesta juuri voi toipua. 4. Etäisyysvektorialgoritmien idea on se, että reititin pitää listaa kaikista tunnetuista reiteistä taulussa. Kun reititin buutataan, se alustaa reititystauluunsa reitin jokaiseen verkkoon joka on siihen suoraan kytketty. Jokainen taulukon rivi sisältää kohdeverkon ja sen etäisyyden "hopseissa" mitattuna. Reitittimet vaihtavat tietoja keskenään ja hyödyntävät muilta reitittimiltä saatuja lyhyempiä reittejä. Etäisyysvektorialgoritmien huonoin puoli on se, että ne eivät skaalaudu hyvin. Sen lisäksi ne reagoivat hitaasti muutoksiin, ja algoritmi vaatii isokokoisten viestien vaihtoa. Linkkitila-algoritmit vaativat, että kaikilla reitittimillä on täydellinen verkon topologia-informaatio. Jokaisella reitittimellä on kartta, jossa näkyvät kaikki muut reitittmet ja verkot joihin ne kiinnittyvät. Kahden solmun välillä on linkki, jos vastaavat reitittimet voivat suoraan kommunikoida keskenään. Sen sijaan, että reititin lähettäisi viestejä, jotka sisältävät listan määränpäistä, ne suorittavatkin kaksi tehtävää. Ensimmäiseksi ne testaavat aktiivisesti kaikkien naapurireitittimien tilan. Toiseksi ne lähettävät tasaisin väliajoin kaikkien linkkiensä tilatiedot muille reitittimille. Yksi linkkitila-algoritmien parhaista puolista on se, että reitittimet laskevat reitit itsenäisesti saman datan perusteella riippumatta muiden reitittimien laskuista. Lisäksi koska linkkitilaviestit pitävät sisällään tietoa vain yhden reitittimen yhteyksistä, ei viestin koko riipu internetissä olevien verkkojen määrästä.